Joku saattaa muistaa, että samoihin aikoihin kun kustomoin sen
Scaris Lagoonan, otin pensselin alle myös Basic Operettan. Mutta miksei siitä ole vieläkään näkynyt kuvia? Noh, en itse asiassa ole ollenkaan tyytyväinen koko kustomiin, ja se on jäänyt lojumaan hyljättynä tuonne laavalampun taakse... Mutta nyt olen päättänyt korjata tilanteen, ja Operetta joutuu uudelleen työstön kohteeksi. Ainakin huulet ja kulmakarvat menevät kokonaan uusiksi. Silmistä en vielä osaa sanoa, muokkaan niitä varmaan jonkin verran. Pidän ideasta kuitenkin, se on vain kökösti toteutettu. En myöskään tiedä, mitä pukisin sille päälle. Sneak peek -kuva tämän hetken tilanteesta kuitenkin:
Ghouls Rule Draculauran roottausprojekti on vähän jumahtanut kesken, se jäi kun olin pääsiäisen poissa enkä ole vielä sen jälkeen yhdenyhtä hiustupsua kiinnittänyt, kovin "kiireinen" kun olen ollut (käynyt pajalla päivät ja tumblannut illat). Jospa tänään saisin viimein jatkettua sitäkin. Siitä myös work in progress -kuva, vaikka roottaus onkin tällä hetkellä oikeasti jo pidemmällä kuin tässä:
Olen ollut hieman vähissä rahoissa muutaman viikon, ja Monsteririntamalla on ollut melko hiljaista, mutta nyt kun olen taas rikas, päätin vihdoin hemmotella itseäni. New Scaremester Jinafire houkutteli minua kauppojen hyllyissä vaikka kuinka kauan, mutta olin päättäväinen ja jätin sen sinne, tähän asti! Juhlin tilipäivää pikku shoppailukierroksella. Näin muuten kaksi Slo Moeta, mutta ei ole minun ostoslistallani se poika.
Kengät ovat lempijuttuni koko nukessa, ja toisessa niistä on valuvirhe! Molempien leijonien kuuluisi pidellä palluraa tassunsa alla, mutta toisella on epämääräinen möykky. Yritin veistellä sitä hieman pyöreämmäksi, eikä se enää ihan noin kamalalta näytä.
Lepuuttakaa silmiänne näissä töppösissä, ooh <3
Kuva ei valehtele, Scarisin kasvot ovat oikeasti aavistuksen tummempaa kultaa. Huulet ja kulmakarvatkin hieman eri sävyä. Minun Scaris Jinani silmät on painettu pikkuriikkisen liian alas, se tekee kasvoista heti eri näköiset. Scaremester on täydellinen.
On se niin kaunis.
Olen pikkuisen pettynyt, kun kummankaan Jinafiren häntä ei toimi samalla tavalla kuin Catty Noirin häntä, joka napsahtaa tukevasti paikoilleen eikä taatusti tipu. Jinan häntä on löysä ja tipahtelee, ellei sitä vähän avita sinitarralla. Myös nuo upeat leijonakengät ovat vähän löysät, ja lisäsin niihinkin kantapäähän pikkuiset sinitarrapalat, koska en pidä kuminauhaviritelmistä yhtään.
Scaris Jinafiren kustomointi ei pääse alkuun laisinkaan vielä vähään aikaan, koska Dollyhairilta tilaamastani karvapaketista puuttui yksi tupsu, jonka olin Jinaa varten tilannut. En ole vielä saanut siitä rahojani takaisin, ilmeisesti niitä täytyy erikseen pyytää, vaikka mielestäni asiakkaalle kuuluisi automaattisesti palauttaa rahat tuotteesta, joka on loppu. Olen lukenut Dollyhairista vähän ikäviä palautteita, joten saatan kokeilla tilata ensi kerralla jostain muualta.
-Miss Chaos