maanantai 29. helmikuuta 2016

Pinkki jättiläinen

Niin tosiaan ostin itselleni joululahjaksi Gooliope Jellingtonin! Olen aivan innoissani näistä uusista suurista monstereista, ja tahtoisin jossain vaiheessa myös Elissabatin. Minulla on nyt kumminkin nukenostolakko menossa syystä että säästän Saksan reissua varten. Heinäkuusa sitten saa taas miettiä nukkehommia. Erityisesti nyt syyhyttää ostaa BJD-nukelle vaatetta ja sälää, ja kenties syksyn aikana säästän uuteen nukkeenkin... Se jääköön nähtäväksi.

Mutta tämä postaus keskittyy Gooliopeen.


Osa kuvista on otettu kännykällä ja osa kameralla, ja joulukuussa, kuten muistatte, oli huono valo, joten ei taaskaan ole mitään erityisen upeita kuvia.

Ensin piti tietysti vertailla Goota BJD-nukkeeni.


Kokeilin sille vähän noita vaatteitakin. Löysät ovat, mutta kengät sopivat täydellisesti.



Goo on kovin sievä, mutta ostin sen joka tapauksessa kustomointiaikeissa. Erityisesti tukka oli huonolaatuinen, joten snip snap!



Uuden hameen se jo sai, ja jonkinlaisen paidankin löysin jostain. Paita on kuminauhalla kiinni takaa, jotta istuu sievemmin, mutta shh, älä kerro kenellekään. Goon oma mekkokin on sievä, mutta punainen ei ole minun värini sitten yhtään.








 Siihen asti kunnes saan tilattua uuden peruukin koossa 8-9inch, Goo saa käyttää tätä vanhaa, joka minulla sattui olemaan kätköissäni. Tämäkin on kyllä ihan soma, mutta ajattelin jotain värikkäämpää.







Uutta naamaa en ole vielä aloittanut, odottelen inspiraatiota. Kengät pitäisi myös maalata, ja uusi nimi kenties keksiä. Mutta tällä nukella on ihana leikkiä, sitä on mukava asetella erilaisiin asentoihin ja sen käsiä hiplailla ja kaikkea. Se istuu niin sievästi ja posettaa monipuolisesti. Ah. Ja minä kun luulin että tavalliset monsterit posettavat hyvin, Goo vie nyt kyllä voiton. Oikein kovasti tahtoisin sille kamuksi sen Elissabatin...

Kannattaa etsiä netistä kuvia kustomoiduista Gooliope-nukeista, olen nähnyt niin paljon aivan järistyttävän upeita kustomeita! Iskee suorituspaineet!






Näiden kuvien ottamisen jälkeen Goo on saanut toisenkin uuden paidan, ja uusia koruja, mutta niistä ei nyt ole kuvaa. Näette ne ehkä sitten, kun palaan taas tämän kustomin pariin.



Olen kuitenkin kustomoinut kokonaan erään toisen nuken tässä talven aikana, kenties kirjoitankin ensi kerralla siitä!





-Miss Chaos






tiistai 23. helmikuuta 2016

I'm back

Miksi minusta ei ole kuulunut nukkeblogissa joulukuun jälkeen? KONEENI HAJOSI.
Oli mahtavaa. En ole viitsinyt edes käydä mitään ilmoitusluontoista postausta tänne tekemässä. Henkilökohtaiseen blogiini kyllä olen kirjoittanut silloin tällöin ollessani kylässä äidin luona, mutta tännepä en. Mutta upouusi kiiltävä tehokas pikku masiinani hurisee nyt hyyyvin hiljaisesti tuossa vieressä ja kaikki toimii, joten pitkästä aikaa nukkepostausta kehiin! Jess!

Aloitetaan vanhimmista julkaisemattomista kuvista. Otin nämä joskus joulukuussa, kun ostin uuden
Novi Stars -nukkeni, Vera Tabrayn. Silloin oli tietysti kamalan pimeää koko ajan, joten keskipäivälläkään otetut kuvat eivät laadulla loista. Aah onneksi on kevät ja valoa taas!














Veran lemmikki on ehkä suloisin lemmikki mitä kellään muulla nukellani on.



Lisää nukkepostauksia tulossa piakkoin!







-Miss Chaos