perjantai 12. joulukuuta 2014

Red Apple

Tämä on todennäköisesti viimeinen postaukseni tänä vuonna. Lähden Rovaniemelle joulunviettoon viikkoa aikaisemmin kuin pitäisi, enkä varmaankaan postaa sieltä yhtään mitään. Jotain kuvia saatan loman aikana ottaa, mutta niitä nähdään sitten tammikuussa.

Apple on valmiina pikkujouluihin. Tai itse asiassa jopa kaksiin.

Ensin pikkujoulut biletyksen muodossa.


Party1

Party2


Party3


Party4




Sitten hienot illalliset.


Party6


Party7


Party5


Party8




Hyvää Talvipäivänseisausta, Joulua ja Uutta Vuotta, ja sen sellaista!







-Miss Chaos




maanantai 8. joulukuuta 2014

Sweety

Kun kuvailin silloin yhtenä päivänä sitä Scaris Rochellea, jäin sen jälkeen miettimään mahdollista kustomiani. Vertailin Basicia ja Scarisia keskenään, ja päätin, että Scaris pääsee roottauksen ja työn alle... sitten joskus. Mutta halusin myös Basiciin vähän jotain uutta.


Rochelle1

Aluksi poistin huulet. Liian räikeän pinkit.


Rochelle2

Hennon vaaleanpunaiset kimaltavat kynnet gargoilityttönen oli saanut jo aikaisemmin.


Rochelle3

Olen tosiaan pari vuotta sitten onnistunut katkaisemaan tämän nuken polven. Se oli liimattuna paikoilleen ja näytti ihan normaalilta, paitsi ei tietenkään taipunut. Tänään tässä touhutessani unohdin, ettei sitä saa taivuttaa -______- ja katkaisin sen uudelleen. Tällä kertaa en onnistunut liimaamaan sitä niin, että se näyttäisi ihan normaalilta, koska tuo pieni palanen irtosi. Nyt pitää muistaa pidellä tätä nukkea kuin kukkaa kämmenellä, ettei jalka enää irtoa. Onneksi on pikaliimaa.


Rochelle4

Turkoosit silmät valmiina, ilman lakkaa.


Rochelle5

Ja naama valmis, glossylakkoineen päivineen. Huulista tuli kyllä vähän kököt, mutta ne näyttävät kauempaa ihan somilta...


Rochelle6

Voisin ehkä vielä maalata kulmakarvat eri värillä... Kenties tummanharmaalla? Tummanroosalla? Miksi monstereilla on usein ihan omituisen väriset kulmakarvat, jotka eivät mitenkään liity nuken muuhun värimaailmaan? Pitäisi olla edes etäisesti hiusten väriset. (Ne hemmetin Lagoonan violetit kulmakarvat...)




Innostuin siinä keskiyön aikoihin väkertämään, joten nyt on meneillään myös tällainen tukkashow. Sain vihdoinkin aikaiseksi aloittaa Ghouls Rule Draculauran kampauksen, vastahan heinäkuussa sain sen rootattua loppuun. Ensimmäinen reroottaukseni tosiaan.


Hair1
Taitaa tulla sotkuiset kiharat


Päätin myös, että Operetta-kustomini on ihan anteeksiantamattoman kamala, joten nips naps, koko homma ihan alusta asti uusiksi, tukkaa myöten. Vanha hyytävä naama vielä nähtävissä tässä:

Hair2


Ja vihdoin suoristelen vähän Ghouls Rule Frankienkin tukkaa, kuten olen jo kaaaauan aikaa suunnitellut. En kyllä tiedä vielä yhtään, miten tätä nukkea muuten kustomoisin.

Hair3



Myös Howleenin roottaus on edennyt pikkuisen viime päivinä. Virkkuukoukulla vääntäessä vain menee sormet äkkiä kipeäksi. Terveisin herkkähipiäinen.



Tämmöisiä kuulumisia nukkepuuhista tällä kertaa.

Bongasitko parista kuvasta taustalta Mörön?






-Miss Chaos



lauantai 6. joulukuuta 2014

Shadow Dancer

Osallistun kerrankin kuvakilpailuun. Ghoulicious Dolls pitää kilpaulun aiheesta sci-fi joulu, ja se oli teemana sen verran inspiroiva, että sain kerrankin aikaiseksi kuvata.

Osallistun kilpailuun tällä kuvalla:


scifi7


Sitten muita kuvia samasta shootista.

scifi8

scifi9

scifi10
Kokeilin lisätä tuollaisia valoefektejä
Jännää

scifi12

scifi13

scifi11

scifi14

scifi15

scifi16

scifi17




Otin muutaman kuvan myös Novi Stars -nukestani, mutta en pitänyt niistä niin paljon. Kenties jaan niitäkin jokusen myöhemmin.


Siinä kuvatessani neljältä yöllä kissa innostui kaikesta rekvisiitastani, ja syöksyi kankaan takaa minua kohti. Säikähdin niin älyttömästi, että kiljaisin oikein hyvällä volyymilla "EIH" ja hyppäsin ilmaan. Naapurissa varmasti arvostetaan tätä minun yökukkumistani...





-Miss Chaos




perjantai 5. joulukuuta 2014

Ice ice baby

Kuvasin pikkuisen kolmea Abbeytani, koska Soora näyttää niin hassulta kustomoimattomien siskojensa seurassa. Mitenhän voisin kustomoida Home Ick Abbeyn?


Abbey1

Basicin niskassa on jotain häikkää ollut jo ostaessa, pää näyttäisi olevan jotenkin huonosti paikoillaan, eikä se pysty katsomaan tuon alemmas. Kovin ylpeästi on leuka pystyssä kyllä.

Täytyisi kai popsauttaa kuuppa irti ja tiirailla, onko kyseessä kenties järkyttävä liimakökkötapaus, vai mikä siellä kinnaa. Tukka ainakin vaatisi taas lisää talkkia.

Abbey2

Abbey3

Abbey4



Tykkään kovasti Abbeyn jylhän majesteetillisista kasvoista. Näitä voisi kustomoida montakin, jos vain joku ostaisi niitä sitten poiskin, ettei tarvitsisi hukkua nukkeihin. En vain ole tarpeeksi innokas kustomoija, että alkaisin oikeasti harjoittelemaan niin ahkerasti, jotta voisin lopulta tulla sen verran hyväksi, että ihmisiä kiinnostaisi ostaa.

Olen muuten aina pitänyt basic Abbeyn kengistä ihan erityisen paljon, vaikka monet haukkuvat tylsiksi. En oikein ole edes varma, mikä niissä niin viehättää.



Kertokaa, hyvät lukijat, mitkä ovat teidän lempikenkäparinne kaikista monsterikengistä?

Minun lempparini taitavat olla New Scaremester Jinafiren kengät, noiden Abbeyn vuorikiipeilytöppösten ohella.




-Miss Chaos


maanantai 1. joulukuuta 2014

Pehmoinen valkoinen huivi

Ärsyttää kuvata hehkulampun alla, kun sitten joutuu fiksailemaan kuvien keltaisuutta pois oikein rankalla kädellä, ja ne ovat silti ihan tyhmän värisiä. Joulukuun ensimmäinen päivä, ja olen jo ihan kyllästynyt pimeyteen.



Mutta minun piti kuvailla lisää Avea Trotteria, joten tässäpä näitä. Pidän Aveasta enemmän pelkästään kentaurina, ja ilman asuaan, joka on kyllä hieno, erityisesti hattu. Mutta kaavailen mielessäni jo kustomia, sellaista villiä kentaurityttöstä, älykästä, mutta joka ei pahemmin kaupungeista ja sivilisaatioista välitä. Se asustelisi metsässä laumansa kanssa luonnonmukaisesti, omien sääntöjensä, tapojensa ja kulttuurinsa mukaan.


Avea5

Avea2

Avea3


Tykkään aivan erityisen paljon Avean hiusten väriyhdistelmästä. Sitä en ole lähdössä muuttamaan miksikään.

Avea4

Avea6


Myös eeppinen meikki on super cool, mutta aion joka tapauksessa loihtia sille jotain uutta.... jossain vaiheessa. Tämän yksilön meikki näyttääkin olevan ihan pikkuisen vinosti painettu, sen huomaa parhaiten kulmakarvoista.

Avea7


Löysin sattumalta tällaisen kullanvärisen satulan, ja Avea raukka joutui kokeilemaan sitä...

Avea1


"Hei, en minä ole mikään ratsu!!!"





Avean harpyijasiiville keksin jo muuta käyttöä. Minulla on kaksi Rochellea, ja aion kustomoida niistä toisen. En vain ole vielä päättänyt, kumpi onnekas pääsee pensselin alle. Basicilla on kyllä polvi rikki, liimattu, joten ehkä se olisi tavallaan parempi kustomoida. Mutta kumpi tahansa niistä pääsekään muuttumishommiin, saa nämä siivet sitten selkäänsä. Tykkään myös tästä Avean sinisestä topista Rochellen päällä.


Roch1

Roch2

Roch3

Roch5

Roch6



Kustomointihommat yhä seisovat tekemättöminä. Kyllä minä viimeistään keväällä taas innostun!





-Miss Chaos




tiistai 18. marraskuuta 2014

Dream world

Minulla oli kuvausidea, mutta en jaksanut lähteä mihinkään kauas sitä varten. Halusin vain ottaa ulkona pimeässä kuvia niin, että valonlähde on juuri tismalleen kohteen takana, jolloin saisin siluetteja.

Joko valitsemani oksa oli liian korkealla, tai sitten kolmijalkani on liian matala, jokainen saa itse päättää, kummin kävi. Ei se vain onnistunut. En saanut valitsemaani oksaa ja valonlähdettä kohtaamaan kameran linssissä, joten sain lopulta aikaiseksi vain pimeitä, rakeisia kuvia, kun minun piti kääntyä pois siitä valosta. Ensi kerralla täytyy etsiä parempi paikka, lähempänä maan pintaa, mutta nyt vain väsytti liikaa. Tässä kuitenkin kaksi kuvaa uudesta nukestani, ei liene vaikea arvata, kenestä on kyse.



Avea4


Avea7


Mutta miten sorkkajaloilla kiivetään puuhun?





-Miss Chaos


lauantai 15. marraskuuta 2014

Oogie Boogie

Olen istunut liikaa koneella ja hiirikäsi alkaa olla kipeä, mutta tulin nyt vielä jakamaan nämä viimeiset kuvat siltä metsäreissultani, kun oli vielä lunta.


Twyla1

Twyla2

Twyla3

Twyla4

Twyla5

Twyla6

Twyla7

Twyla8

Twyla9

Twyla10

Twyla11


Twyla on aina kiipeilemässä.






-Miss Chaos