Tässä siis EverMonsterin keksimät kuusi kysymystä:
1. Nukke, jota rakastan ja miksi?
- Kaikkein tärkein nukeistani minulle on ehkäpä BJD Terhen. Se on ollut minulla aika monta vuotta (totta puhuen en edes muista kuinka kauan), ostin sen uutena Bobobieltä kimpassa erään Oululaisen nukkeilijan kanssa, ja seikkailin bussilla jossain Oulun rajamailla etsimässä tämän tyypin asuntoa, josta sitten noudin nukkeni. Oli suuri seikkailu. Olen kehitellyt Terhenin tarinaa kauan aikaa, vaikka se ei enää oikein tuohon tarinaan niin hyvin istukaan. Sillä on myös poikaystävä Nikanor, mutta tuon nukkeparan olen unohtanut laatikkoon...
Vanhoja kuvia Terhenistä:
Aluksi sillä oli mintunvihreä peruukki ja ruskeat silmät, vielä ilman naamaa.
2. Jos en saisi asua Suomessa, missä asuisin ja miksi?
- Jotenkin olen aina haaveillut Kiinasta, mutta en osaisi kuvitella asuvani siellä loppuikäni. Jos saisin porttikiellon Suomeen ikuisiksi ajoiksi, varmaan kiertelisin sitten vähän siellä täällä. Venäjällä, Kiinassa ja Norjassa voisi ainakin viettää aikaa. Pohjoismaissa on kuitenkin hyvä olla, niin ehkäpä vanhuudenpäiväni sitten asustelisin jossain Ruotsin Lapissa.
3. Kun aloitin keräilyn, ensimmäinen nukkeni oli ja miksi juuri se?
- Näin kuvia Monster High -nukeista netissä jo ennen kuin ne ilmestyivät Suomessa kauppoihin (2011), ja ihastuin. Päätin ostaa Clawdeenin heti jos ne tulisivat Suomeen, koska ihmissudet ovat yksi lempiasioistani maailmassa. Sitten eräänä päivänä poikkesin Prismassa, ja siellä niitä oli! Mutta ei Clawdeenia... Joten ostin sillä kertaa Draculauran, ja sitten muutaman kuukauden päästä synttärilahjaksi itselleni Clawdeenin. Jotenkin niitä alkoi hitaasti sitten kertymään.
Olin tuota ennenkin tykännyt Barbeista ja Bratzeista ennen neljättätoista ikävuottani, jolloin teini-iän ajaksi nuket unohtuivat. Sitten innostuin My Little Ponien keräilystä, ja vasta muutamaa vuotta myöhemmin nukeista.
Seuraava kuva on otettu 2012 saatuani vasta toisen monsterini Clawdeenin:
4. Mikä nukke on tällä hetkellä toiveissani ja miksi?
- Haaveilin siitä Getting Ghostly Twylasta, mutta näin sen viime viikolla kaupassa, eikä se ollutkaan niin ihana. Nyt en oikein toivo mitään. En osaa sanoa. On tiukka rahatilanne ja yritän olla miettimättä nukkeostoksia!
Mutta tavallaan olen salaa ihan pikkuisen haaveillut jostain hattaraisesta Byulista tai Dalista. Ne ovat niin hölmön näköisiä!
5. Unelma lomakohteeni on... miksi juuri se?
- Haluan seikkailla Kiinassa, opetella kieltä, nähdä kaupungit ja maaseudut, kiipeillä vuorilla etsimässä hylättyjä temppeleitä, kuljailla päämäärättä random bussilinjoilla ja eksyä ja olla vapaa.
6. Mikä on sellainen asia mitä moni ei sinusta tiedä, kerro?
- Hankala kysymys. En osaa keksiä nyt mitään fiksua vastausta! Sanotaan vaikka, että ettepäs tienneet siitä, kuinka tykkään syödä eilistä kuivahtanutta kylmää riisiä sormilla kattilan pohjalta...
Nyt minä keksin kuusi kysymystä, nämä ovat nukkeharrastajille suunnattuja:
1. Tykkäätkö "vintage" nukeista, keräilisitkö 90-luvun Barbeja tai lapsuutesi leluja?
2. Keräiletkö muuta kuin nukkeja?
3. Mikä nukeistasi on lempparisi, miksi?
4. Mistä nukkeinnostus alkoi?
5. Kustomoitko tai haluaisitko kustomoida nukkeja? Näytä kuvia omista kustomeistasi tai ihailemistasi kustominukeista.
6. Miten lähipiirisi suhtautuu nukkeiluusi?
Minäkään en oikein osaa haastaa ketään, joten kannustan muuten vaan lukijoitani tekemään tämän haasteen, kaikki jotka haluavat! Ja pistä toki tuonne kommentteihin linkki, jos teet!
-Miss Chaos
Kiva, että tarttusit haasteeseen! Sun nukke, jota rakastat on kyllä hieno. Tulee keiju mieleen :3
VastaaPoistaOlen muuten käynyt Kiinassa, tosin kun olin angsti 13v, joten arvostus ei ollut ei ehkä ollut korkeimmillaan, mutta upea maa :) on yksi ikimuistoisimmista matkoista.
Kiitos! Terhen onkin jonkinlainen metsän/maan olento, henki, tonttu, menninkäinen, keiju..? En oikein itsekään tiedä, maanravosta se silti syntyi :D
PoistaOoh! Mitä teit Kiinassa? Näitkö cooleja paikkoja? Minun ikimuistoisin matka on ollut Pietariin, jonne menisin uudestaankin, mutta Kiina on kyllä ihan ykköstoive. Onneksi en teininä päässyt juuri matkustelemaan, olisi mennyt ihan plörinäksi varmaan, en olisi osannut arvostaa.