maanantai 17. elokuuta 2015

Emilie

Tässäpä muutama kuva siitä uudesta kustomistani. Kyseessä on tietysti Apple White, joka sai upouudet kasvot.

Halusin suuret silmät ja viattoman katseen, sekä pikkuiset hampaat, ja tällainen tuli. Annoin tytölle nimeksi Emilie. Vielä pitää jostain saada sille vaaleanpunainen mekko, tuo kirkkaanpunainen ei oikein enää ole tämän tytön väri.











Jotenkin kuvissa ripset näyttävät oudoilta ja suttuisilta. Mielestäni ne ovat sievemmät oikeasti. Ja onnistuin hukkaamaan Applelle kuuluvan rannekorunkin siinä maalaillessani. Se oli siinä, ja sitten ei ollut. Yritän vielä kaivella sitä jostain lattianraoista.

Minulla on tänään ollut koko päivän hermo kireällä, ja tänään tämä koneenrakkinekin taas kettuilee... Flickr ei myöskään suostunut lataamaan kuvia, joten lisäsin ne nyt vain suoraan bloggeriin, vaikka laatu siitä kärsiikin. En jaksa tapella tämän kanssa nyt yhtään -___-

Mutta kustomiin olen hyvin tyytyväinen, erityisesti tykkään noista pikku hampaista! Tuntuu, että jokaisella kerralla huomaan pientä edistymistä taidoissani, saisinpa vain maalailtua nukkeja useammin. Tosin nyt minulle on tulossa taas jotain postissa, ei tällä kertaa monstereita, eikä muutenkaan mitään uutta, vaan jotain aika vanhaa! Olen innostunut pitkästä aikaa jostain vähän erilaisesta. Postausta sitten siitäkin, enempää en vielä kerro...





PS: Piirsin tällaisen nopean luonnoksen siitä, millaiselta tahtoisin kustomin näyttävän, jo muutamaa päivää ennen itse kustomoinnin aloittamista. En tavoitellut täydellistä näköisyyttä, mutta oli tosi mukava, kun oli vähän jotain referenssiä aloittaessani maalausta. Täytyy piirtää tällaisia vastedeskin ennen kustomointia.





Kuitenkin on todella hauska keksiä yksityiskohtia siinä hetken huumassa, esimerkiksi minulle iski maalatessa yhtäkkiä halu kokeilla tehdä pisamia, vaikken ollut sellaista lainkaan aikonut.








-Miss Chaos






2 kommenttia:

  1. Uih, hänestä tuli kovin söpö! Noille pikkaisille hampaille on pakkoa sanoa että aww.
    Hyvää työtä olet tehnyt c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kokeilin hampaiden tekemistä ekaa kertaa, oli mukavaa kun tuli ihan somatkin vieläpä. Tykkään ihan pörrönä noista pisamista <3

      Poista

Kerro ajatuksesi