Tänään tulin jakamaan vain ihan kökköisiä kännykkäkuvia, en edes niitä melko kökköisiä pokkarikuvia, auta armias. Sain eilen uuden BJD-nukkeni, iih! Tässä kävi odottamaton onnenpotku. Viime miitissä eräs ihana tyyppi keksi, että tekisimme vaihtokaupan. Hän saisi minun MSD-poikani, minä saisin hänen SD-tyttönsä, ja maksaisin 100 euroa välejä. Yksinkertaisempaa nukkekauppaa ei voisi olla. Ei postikuluja, ei myynti-ilmoituksia, ei sikaa säkissä. Kävin viime viikolla katsomassa nukkea, ja tein päätöksen, että haluan vaihtaa. Nukke jäi putsattavaksi vielä vanhaan kotiinsa, ja maksoin puolet välisummasta. Eilen kamu toi sen minulle, ja vei poikani mennessään.
Tässäpä uusi tyttöseni:
Malli on Souldoll Rye. En ole vielä keksinyt sille nimeä, mutta jonkinlaista persoonallisuutta ja hahmoa jo kehittelen. Sain mukana kauniin tummansinisen peruukin ja purppuraiset silmät, mutta kummatkaan tuskin jäävät sille.
En tietenkään omista SD-kokoisia vaatteita, mutta löysin sentään jotain päälle pantavaa tytölle. Paita lienee alun perin joltain vauvanukelta, hameet ovat itseommeltuja. Tyllihame jäi turhan pitkäksi, piti leikellä.
Jotkut pienen tyttöni vaatteista istuvat tälle isolle paremmin...
Vaihdoin sille nämä turkoosit silmät toistaiseksi, tykkään näistä enemmän kuin purppuraisista, jotka näyttävät tietyssä valossa liikaa demoninpunaisilta.
Olen tehnyt nukelle fimosta jotain asusteita jo, mutta ne eivät nyt käy tämän asun kanssa, joten odottelen siihen asti, että saan sille ainakin peruukin ja jonkin paidan tai mekon. Tietysti naamakin täytyy tehdä piakkoin, mutta luulen, että joudun tekemään tälle useamman, ennen kuin keksin, miltä sen pitäisi näyttää. Nyt minusta alkaa tuntua siltä, että tämä 60 senttiä onkin ehkä minulle sopivampi nukkekoko, kuin se 45 senttiä.
Yritän nyt aktivoitua hieman taas nukkeblogin puolella!
-Miss Chaos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro ajatuksesi