Jo kokonaista kymmenen lukijaa! Kiitos teille!
Nyt Scaris Lagoonan kustomoinnin pariin. Olin jo ennen nuken saamista päättänyt kokeilla sille akryylimaalin avulla värjättyjä hiuksia, ja käyttää apuna
Alienin tutoriaalia. Siinä olikin tämän illan projekti.
|
Tästä näkee kuinka silkkiset ja tasamittaiset hiukset olivat. |
Alun perin tarkoitukseni oli värjätä koko pää siniseksi, ja sitten päätin käyttää sinistä ja violettia, mutta lopulta päädyin siniseen ja turkoosiin. Kuinka omituinen sattuma, että
oma tukkani on melkein täsmälleen saman värinen... Minulla on juuri nyt näitä kausia taas, tuollainen vihreänturkoosi viehättää, ja sen sitten näkee kaikesta. Viime talvena taas kaiken piti olla violettia.
|
Lagoona parka pakkopaidassa, märkä väri ja naama ryysteessä. |
|
Keltainen "päänahka" paistaa läpi. |
|
Siinä kuivumisen aikana kampaillessa tukka alkoi kopristua ja karhentua ja katkeilla.
Pätkiä olikin sitten joka puolella. |
|
Värit kyllä sopivat mielestäni upeasti |
|
Sisko on kummissaan muodonmuutoksesta. |
Lopputulos on sitä mitä odotinkin. Arvelin, ettei maali kauhean silkkiseksi tukkaa voi jättää, ja uumoilin karheutta ja koppuraisuutta ja haurautta ja hapsottumista. Tälle kustomille tuollainen homssutukka kuitenkin sopii - tai tulee sopimaan, kunhan pääsen naaman kimppuun. En tullut ottaneeksi sivukuvaa, josta näkisi, kuinka paljon tukka katkeili ja lyheni. Nyt se on oikeastaan sen näköinen, kuin se olisi leikattu kerroksittain. En varmaankaan tule käyttämään tätä metodia toiste, mutta sitä oli hauska kokeilla. Naamasta poistin tahrat kynsilakanpoistoaineella, mutta eivät ne oikeastaan olisi haitanneetkaan, koska seuraava homma on siivota pois koko pärstä ja alkaa väkertämään uutta.
Ensi kerralla kun tarvitsen nukelle erilaisen tukan, onkin aika kokeilla vihdoinkin reroottausta. Olen tehnyt sitä joskus poneille, mutten koskaan nukeille.
Mitäs tuumaatte akryylimaaleilla värjäyksestä?
-Miss Chaos
Akryylimaaleilla on nopeaa ja tehokasta varmaan muuttaa nuken hiusten väriä (varsinkin re-roottaukseen verrattuna) mutta itseäni tuo katkeilu ja karheaksi meneminen haittaa niin paljon etten ole tahtonut kokeille sitä kehenkään, mutta nättihän tuosta Lagoonasta tuli :)
VastaaPoistaP.S: Siulla on upea tukka! :O
En usko, että itsekään käytän tätä menetelmää toiste. Mieluummin kuitenkin käytän enemmän aikaa ja vaivaa, ja saan huomattavasti sievemmän lopputuloksen roottaamalla. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähän nukkeen ^^
PoistaKiitos!
Wau, hieno tuli c:
VastaaPoistaOho, johan sitä tukkaa lähti O_O
Kiitos! Sitä kyllä irtoili, oikein inhottava rutina kävi kun katkeili...
PoistaHienohan siitä tuli! :)
VastaaPoistaKauniit siskokset owo
Kiitos! Siskoksetkin kiittävät ^^
Poista