sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Ja haastekin

Ouuuuh minun on pitänyt blogata aiheista mutta en ole jaksanut enkä viitsinyt enkä ehtinyt enkä mitään. Ehkä huomenna. Nyt teen vain pois haasteen jonka sain Urarulta, tättädää.


Tämä on taas se perushaaste, sama vanha, enkä aio jakaa kenellekään, koska eiköhän tämän ole jo melkein kaikki tehneet, useampaankin kertaan. Itse en kuitenkaan ole täällä nukkeblogissa tätä ennen tehnyt, henkilökohtaisessa vain.

11 faktaa minusta:

1. Sain muutama päivä sitten yhden unelmanukkeni, postaan siitä ehkä ensi kerralla!
2. Tahdon omaan tulevaisuuden puutarhaani omenapuun.
3. Olen kuluttanut ihan liikaa rahaa parin viime kuukauden aikana.
4. Odotan syksyä aivan into piukeana.
5. Aloitin monstereiden keräämisen heti, kun ne ilmestyivät Suomeen, joten minua ei ole jäänyt häiritsemään vanhat julkaisut, joita en olisi ehtinyt hankkia. Kiinnostuin niistä jo ennen kuin ne edes tulivat Suomeen.
6. Olen 23-vuotias, eivätkä kaikki tuttuni ja sukulaiseni oikein ymmärrä nukkeharrastustani.
7. Lempieläimiäni ovat ketut, sudenkorennot ja pääskyset.
8. Olen uskonnoltani jonkinlainen pakana.
9. Jostain syystä 80-luku on erityisen lähellä sydäntäni.
10. Olen huono saattamaan projekteja loppuun... ties kuinka monta kirjaa kesken... ties kuinka monta kustomia kesken...
11. Tykkään ruoanlaitosta, mutta leipominen on vielä parempaa. Terveisin herkkuhamsteri.






Ja Urarun kysymykset:






1) Syötkö hedelmiä?

- Jovain, aika paljonkin. Lempparini on persimon.

2) Oletko ikinä käynyt Kalajoella?

- Enpä taida olla.

3) Miten kesäsi on alkanut?

- Ei hullummin, uskonpa vahvasti, että tästä tulee oikein hyvä kesä.

4) Kissat vai koirat?

- Olen ehkä enemmän kisuihminen, tulevaisuudessa minulla tulee olemaan 9 kissaa ja yksi koira. Berninpaimenkoira.

5) Missä maassa haluaisit käydä?

- Kiina on se ykkönen. Tahtoisin myös Itävaltaan ja Brittilandiaan ja Saksaan ja Mongoliaan ja uudestaan Venäjälle.

6) Käytätkö koruja?

- Aina. Erityisesti neljä hopeista sormusta on oltava aina kun lähden kotoa, muuten on alaston olo.

7) Mehu, limppari, vesi vai jokin muu?

- Olen aika kova ryystämään mehua, mutta vesi on parempaa.

8) Hoetko jotain tiettyä sanaa/lausetta usein?

- Piti oikein miettiä, ei taida olla sellaista tiettyä sanontaa minulla.

9) Minkälaisen nuken aiot hankkia seuraavaksi?

- Hybridejä kyllä odottelen innolla!

10) Mikä on varhaisin muisto minkä muistat?

- En tiedä varhaisinta, mutta yksi varhaisimmista voisi olla sellainen, kun isän kanssa ajelimme traktorilla metsässä puita hakemassa. Olin ehkä kaksivuotias, minulla oli vaaleanpunainen haalari päällä, ja isä nosti minut seisomaan onttoon puuhun. Kun isä nosti minut sieltä pois, olin pissannut housuuni. Muistan sen hyvin hämärästi.

11) Katsotko viikossa jotain tiettyä sarjaa telkkarista?

- En omista telkkaria, mutta katselen koneelta jonkin verran Buffy Vampyyrintappajaa ja Supernaturalia.




Pistän vaikka pari kuvaa kun Raven kokeili hieman erilaista tyyliä.

DSCN0009


DSCN0014



-Miss Chaos


3 kommenttia:

  1. Kiitos haasteeseen vastaamisesta! : D
    Ja kiva tavata melkein samanikäinen nukkebloggaaja! ^^
    Raven näyttää hyvältä, ja innolla odotan unelmanuken esittelyä~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta x)

      Taitavat olla vähän harvassa yli 20-vuotiaat nukkebloggaajat, mutta mehän ei tämän aikuisemmaksi tästä kai olla kasvamassa. Kenties jonakin päivänä ollaan yli 80-vuotiaita nukkeintoilijoita!

      Poista
    2. Jep, tuolla mielellä eteenpäin! : D

      Poista

Kerro ajatuksesi