Sain kuitenkin sen valmiiksi juuri ennen kuin muutin! Eräänä yönä, kun en saanut unta, tuumasin vain, että sama tässä on nousta ylös. Katselin lojuvia irtokarvoja ja keskeneräistä päätä, ja päätin, että paras tehdä se valmiiksi, kun ne ovat koko ajan tiellä pakkaushommissa. Saanpa sitten karvat takaisin pusseihinsa ja pään laatikkoon. Joten käytin sinä yönä pari tuntia, ja tein sen. Laiska minä.
Tämän nuken liimaongelma oli paha. Korvakorutkin piti repiä väkivalloin irti, kun ne olivat niin pahasti jumissa liimamössössä. Sain ne kuitenkin ehjänä pois, ei hätää.
Tuon suurimman mustan köntsän jouduin leikkaamaan saksilla ensin pienemmäksi pään sisällä, jotta sain sen kaula-aukon kautta edes ulos. Olipa ärsyttävää ja puuduttavaa ja työlästä hommaa!
Olen tehnyt reroot-työkaluni itse. Ostin aikoja sitten Suomalaisesta Kirjakaupasta askarteluveitsen, jossa on vaihdettava terä. Latoin siihen vain kiinni silmäneulan, jonka silmän katkaisin pihdeillä.
Tämä WIP-kuva nähtiinkin blogissani, sen koommin ei ole tästä projektista kai ollutkaan puhetta.
Vielä toinen WIP-kuva.
Ja valmis! Uudet liimatkin jo laitoin pään sisälle.
Seuraavaksi kampauksen tekoon, sitten naama. Roottasin tukan mahdollisimman paksusti, jotta saan tehtyä oikein eeppisen kampauksen. Kiharrushommiin ja sellaista.
Minulla on oikein käyttökelpoinen ja selkeä idea kasvojakin varten jo, vaikka yleensä maalaan aika improvisoiden. Kätköistäni löytyy myös mekko, jota muokkaamalla saatan saada hahmolle sopivan asun. Katsotaan sitä sitten viimeisenä.
Miltä tämä customini vaikuttaa tähän mennessä teidän mielestänne?
-Miss Chaos
Vaikuttaa aivan mahtavalle! Odotan innolla valmista lopputulosta :)
VastaaPoistaTuo liimakökkö kuva on aivan yököttävä, en edes jaksa ymmärtää miten tuo on mahtunut nuken pään sisään :O
Jei kiitos! Yritän saada sen pian valmiiksi, olen itsekin jo vähän malttamaton ^^
PoistaHyyh oli oikein semmoista lismaista räkää tuo kaikki, tarttui kumihanskoihin ja kaikkeen niin että alkoi hermo kiristyä, ja viimeisen köntsän kanssa piti kyllä äheltää... Hyi olkoon.
Kuulostaa ihanalta, hiukset ovat jo nyt upeat (rakastan tuota väriä, sopii täydellisesti ihonväriin)! ^_^
VastaaPoistaTykkään kun tuo vaaleanpunainen on sellaista pikkuisen persikkaista, lämpimämpää, eikä purkkapinkkiä ^^ Sopii minustakin hyvin! Toivottavasti osaan toteuttaa kasvot siten kuin suunnittelen.
PoistaUpealta näyttää! :D
VastaaPoistaKiitos ^^
PoistaOoo, aivan ihanan väriset hiukset teit!!!! Odotan innolla minkälainen face up tytölle tulee!! ^w^)/
VastaaPoistaKiitos! Draculaurakin arvostaa ^^
Poista