keskiviikko 19. elokuuta 2015

100

Tämä on Full Moon Plastic -blogin sadas postaus! Tämän kunniaksi ensimmäistä kertaa videohommia, jännittävää paketinavausta:






Siitä tuli hämärä, mutta kamerani tykkää ottaa hämäriä videoita, joten ei voi mitään.


Otin vielä tarkemmat kuvat kaikesta, mitä paketissa oli.



10 vanhaa Bratz-nukkea, kaikki hyväkuntoisia, kahdella tai kolmella parturoitu tukka.



Peräti 21 paria kenkiä.



12 paria housuja.



20 paitaa ja toppia.



Ulkovaatteita ja takkeja.



8 hametta, shortsit, legginssit ja mekko.



Laukkuja, vöitä sun muita asusteita.


Kaikki paketissa tullut haisee aika ummehtuneelle, missä lie ullakolla säilytetty vuosikausia.





Haluan vielä muistella näitä nukkeja vähän. Tästä näkee, millaiset tavarat tuolla Sashalla on alun perin tullut mukana (paketissani tuli kaikki muu paitsi valkoiset housut):



Minulla oli aikoinaan Sasha, jolla oli mukana tämän näköiset asut:


Sitä nukkea minulla ei enää ole, mutta suurin osa vaatteista on.

Minulla oli myös tämä ihan ensimmäinen julkaistu nukke Jadesta. Tosin eri versio, muutama yksityiskohta oli hieman erilainen. (Esim. hameenhelmassa ei ollut punaista karvaa, paidassa ei ollut kissankuvaa, jne.)


Se nukke minulla tavallaan yhä on, mutta kerran teininä kauniisti sanottuna kustomoin (eli tuhosin) sen. Suurin osa vaatteista kumminkin on tallessa ja kunnossa.


Tämä pyjamaparty-Jade tuli paketissani, harmi vain, kun kaikki pikkutavarat puuttuvat. Tuo pikkuinen pehmolelukin olisi ollut kovin soma. Lapsuudenystävälläni oli samaa sarjaa Sasha.



Ja vielä kuva tästä lempparipunapäästäni.




Juttelin tuossa puhelimessa ja samalla järjestelin kaikki nuo paketissa saapuneet nuket. Googlailin, mitkä vaatteet ovat minkäkin mukana tulleet, ja huomasin ilokseni, että lähes kaikkien kaikki omat vaatteet olivat mukana. Vain kaksi vaatekappaletta puuttui. Lisäksi mukana oli muutama ylimääräinen vaate.





Pidättekö te lukijat Bratzeista? Joko olette nähneet kuvia näistä ihka uusista tulossa olevista? Suomeen eivät ole vielä rantautuneet kai. Minä tykkään. Viattomat kasvot ja jättimäiset kengät! <3











-Miss Chaos





4 kommenttia:

  1. Oi, Bratzejä! Minäkin tykkään :) Ikäväkyllä kaikki miun lapsuuden nuket ovat jo tiessään (lukuunottamatta ihan ensimmäisä Bratziäni). Pyjama Party Jadella on ihanat meikit, kyllästyttää vähän tuo MH ja EAH tyyli missä tytöillä on aina todella hennot ja lähes olemattomat meikit kun on kyse yökkäriin pukeutuneesta nukesta :/ Olisin itsekkin halunnut pyjama party Sashan, mutta jäi saamatta. Lapsuuden ystävällä oli samaa sarja Meygan, sen mukana tuli ihana pinkki apinapehmo ja keltainen pörröpuhelin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tosiaan neljä Bratzia aikoinaan, kolme niistä on "tuunattu" ja yksi myyty pois. Ne kolme ovat aika karseita, mutta yhä tallessa :D Tein niille kahdelle tytölle goottimeikit ja verisiä haavoja ja lävistyksiä ja kaikkea... Sitten ainoa poika, jolle maalasin pinkit kimaltavat huulet... Ah teinin luovuutta!

      Kyllähän pyjamabileisiin mennään meikit naamalla! Sitten aamuyöstä kun viimein kömmitään nukkumaan, vasta pestään naama, right? Muistaakseni sillä Sashalla oli superpitkä tukka ja soma keltainen pupupehmolelu. Tuon pörröisen puhelimen olisin kyllä halunnut, harmi kun ei tullut mitään pikkusälää paketissani. Nyt haaveilen vähän niistä Bratzien huonekaluista, ne olivat niin hauskoja. Lapsuudentoverillani oli sellainen vanity peilipöytä, jossa oli pesuallas ja kaikenlaista meikkitavaraa ja kauneudenhoitovälineitä mukana.

      Näitä on mukava muistella! Haluaisin kyllä ehkä ostaa yhden noista uusistakin, nähdäkseni millaisia ne oikein ovat.

      Poista
  2. Bratzit ovat parhaita :D mulla on niitä jonkunverran tallella ja muovipussillinen tavaroita niille. Ovat yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka leikimme niillä siskoni kanssa todella paljon.
    Kuvat toivat paljon muistoja mieleen ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi olen tässä nyt pari päivää leikkinyt oikein antoisasti näiden kanssa! :D Äitikin kävi kylässä niin esittelin sille ihan tohkeissani. Olen katsellut Bratz-aiheisia videoitakin juutupessa. Hulluus iski @__@

      Ihana kun nämä yli kymmenen vuotta vanhat nuket ovat näin hyväkuntoisia! Olisinpa itse ollut aikoinani yhtä fiksu ja säästänyt omat leluni yhtä tarkasti. (Onneksi lapsuuteni Belville-sarja sentään on visusti tallessa ja piilossa...) Mukava kun muitakin Bratzeista tykkääjiä löytyy, moni vaikuttaa vihaavan niitä oikein sydämensä pohjasta :O

      Poista

Kerro ajatuksesi