maanantai 1. syyskuuta 2014

I will be a queen

Ainiin, pitihän minun laittaa vielä ne toisetkin kuvat, joita otin samana päivänä, kun kuvailin Skelitaa ulkona. Minulla oli siis mukana myös Nefera. Olen kehitellyt mielessäni taustatarinaa sille, miten koko De Nilen perhe eli ja kuoli ja ovat nyt eläviä kuolleita, ja sille miksi Nefera on niin julma.


DSCN0777

DSCN0784

DSCN0789


Nefera oli lapsista vanhin, siis tuleva kuningatar, koska perheessä ei ollut poikia. Farao isänsä jälkeen. Neferaa oli kasvatettu tätä tärkeää asemaa varten koko ikänsä, ja hän oli hyvin kaunis sekä kansan rakastama prinsessa, jonka uskottiin hallitsevan aikanaan hyvin.

Mutta toisin kävi. Nefera sairastui aikuisuuden kynnyksellä mystiseen tautiin, joka rappeutti ruumiin lisäksi mieltä, ja eteni arvaamattomin sykähdyksin. Välillä saattoi olla pitkiä hyviä kausia, sitten taas yhtäkkisiä romahduksia. Neferan persoonallisuus muuttui ailahtelevaiseksi ja väkivaltaiseksi. Hän ymmärsi olevansa kuolemassa sairauteensa, ja katkeroitui syvästi. Kolme pitkää vuotta hän sairasti, muuttui heikoksi ja oli lopulta kykenemätön liikkumaan sängystään.

Kuningatar, Neferan ja hänen siskonsa Cleon äiti, oli kuollut synnytyksessä saattaessaan Cleoa maailmaan. Nefera kehitti syvän, sekapäisen raivon siskoaan kohtaan, koska syytti tätä salaa heidän äitinsä kuolemasta, ja oli samalla katkera, koska tiesi Cleon olevan seuraava perimysjärjestyksessä hänen kuoltuaan.


DSCN0791

DSCN0793

DSCN0795

DSCN0797


DSCN0799

DSCN0801

DSCN0804


Cleo pelkäsi siskonsa arvaamattomia raivokohtauksia, ja vältteli tätä viimeiseen asti. Kun pitkään sairastanut prinsessa lopulta kuoli, koko valtakunta oli surun keskellä helpottunut. Ainakaan hullu Nefera ei päässyt valtaistuimelle, kuten menneisyydessä oli toisinaan käynyt. Cleo ei koskaan halunnut hallitsijaksi, koska oli koko ikänsä luottanut siihen, että sisko osaa, sisko tietää, sisko kykenee. Yhtäkkiä hän joutuikin itse koko kansan mielenkiinnon kohteeksi. Millainen Farao tästä prisessasta tulisi?


DSCN0810

DSCN0822

DSCN0828


Muinaisessa Egyptissä ei ymmärretty lääketieteestä niin paljoa, että perinnöllinen sairaus olisi voitu tunnistaa, ja ymmärtää, miksi kuningatar oli ollut niin heikko, että oli kuollut synnytyksessä jaksamatta edes huutaa tuskaansa, ja miksi kruununprinsessa sairastui. Joten muutamaa vuotta myöhemmin, kun Cleokin alkoi osoittaa sairauden merkkejä, huhut kirouksesta lähtivät liikkeelle. Kansa rukoili jumalilta armoa, kun palatsista kuului uutinen, että myös nuorempi prinsessa on nyt vuoteen omana. Cleo ei joutunut kärsimään, hänen sairautensa eteni muutamassa kuukaudessa päätepisteeseensä asti, ja hän nukkui pois rauhassa. Farao oli menettänyt koko perheensä, ja jäänyt ilman perillistä. Hän sulkeutui yksin loisteliaisiin huoneisiinsa loppuiäkseen. De Nilen "kirous" oli tehnyt tehtävänsä.


DSCN0917


Molemmat prinsessat tietenkin muumioitiin kaikkien huolellisten ja aikaavievien tapojen mukaan, varmistettiin yltäkylläinen ikuinen elämä tuonpuoleisessa, ja haudattiin kivisiin kammioihinsa osittain maan alle. Vuosituhansien tuulet ja myllerrykset hautasivat heidät aarteineen ja salaisuuksineen maan tomuun.

Vai hautasivatko? Aarteet ovat yhä paikoillaan, hautakammiot ovat yhä paikoillaan, mutta muumiot puuttuvat...





-Miss Chaos


9 kommenttia:

  1. hieno tarina:o <3
    Nefera on niin ihana! onko sitä ikinä suomessa myyty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ^^

      Ostin Neferan Rovaniemen Citymarketista muistaakseni 2012. Se oli neljäs monsterini.

      Poista
  2. Todella jännittävästi kerrottu tarina, olet miettinyt hyvin tuon pohjustuksen De Nilen perheelle ja muumio siskoksille! : >
    Tykkään Neferan kengistä! *u* Ja kuvista! Ne kuljettavat mallikkaasti tarinaa eteenpäin. : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ^^ Tuli tuota tukkalaitetta asetellessa ja ulkona kuvaillessa vain ihan luonnostaan mieleen juttuja ja tarinaa, niin piti sitten kirjoittaa ylöskin! Tosin lyhensin sitä, tuli niin eeppinen tarina että eihän sitä kukaan olisi jaksanut lukea.

      Neferan kengät ovat kyllä kauniit, mutta alkavat jo kyllästyttää, tahtoisin sille sopivan fashion packin ;__;

      Poista
  3. Tää oli mahtava ja todella "looginen" jos se nyt on kauhean sopiva sana kuvailemaan kuolleesta heränneiden egyptin kruunun perijöiden historiaa :D Mutta joka tapauksessa aivan loistava, enkä tosiaankaan pahisi pahakseni jos tulevaisuudessakin ehkä keksisit jotakin tämäntapaista ja tahtoisit sen blogissasi jakaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooh kiitos! <3 Kirjoittaisin kyllä mielelläni toistekin, kunhan inspis iskee ^^ Tosi mukava kuulla, että tästä on tykätty!

      Poista
  4. Luin todellisella mielenkiinnolla tekstisi. Todella fantastinen tarina! ♥ Sairaus ja kirous sopivat hyvin muumioprinsessojen historiaan. Minä olen keksinyt kaikille monstereilleni historiat, ja de Nilen (Neferan) perheen historia poikkeaa tuosta aikalailla. :D Kirjoita ihmeessä jatkossa lisää! ^^
    Ps. Nefera on upea ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Pohdiskelin kyllä, kehtaanko kirjoittaa ja kuinka laajasti, koska en tiedä niin paljoa muinaisesta Egyptistä mielestäni, että osaisin kovin autenttisen oloista tarinaa kirjoittaa... Mutta sitten tuumin, että miksi pitäisikään? Se on vain tarina. Lopulta karsinkin siitä pois melko paljon yksityiskohtia, jotka liittyivät vaikkapa kruununperimykseen tai hautakammioihin, eikä kenenkään tarvitsekaan närkästyä, että eihän se noin toimi xD

      En ole aikaisemmin kovinkaan mietiskellyt nukeilleni taustatarinoita, mutta voisihan noita kyllä kirjoittaa jatkossakin, erityisesti kun näin monta mukavaa kommenttiakin tuli <3

      Poista
    2. Ole hyvä! Ei se haittaa, ihan hyvin kuule tiesit. ;)
      Ansaitset nämä kommentit toki! ^^

      Poista

Kerro ajatuksesi