tiistai 7. maaliskuuta 2017

New home who dis?

Ainiin minulla on nukkeblogi...

Alan innostua Monster High -nukeista uudelleen, mutta ongelma on tietysti siinä, että täällä tuppukylässä niitä ei enää edes myydä juuri missään, ne uudet ovat kamalia ja laatuunsa nähden ylihintaisia, ja niin edelleen. Mutta ainakin olen kaivanut esille jo niitä olemassaolevia ja laitellut niitä taas enemmän esille. Ehkä ei tarvitse ostaa uusia ollenkaan.

Sen sijaan muita nukkeja löytyy kirpputoreilta, ja huuto.netistäkin on tullut ostettua jokunen viime aikoina. Katselin tuossa, että huuto.netin monsteritarjonta oli vähän kökkö. Bratzeja ja Barbeja kyllä löytää aina jos tahtoo.

Näköjään edellinen postaus oli viimeksi ostamastani BJD-nukesta, hups siitähän on sitten jo aikaa. Tänään tulin kuitenkin esittelemään, miten olen järjestellyt hyllyt uudessa asunnossani, koska olen yrittänyt saada mahdollisimman paljon nukkeja ja leluja esille samalla, kun esillä on myös kirjat ja kaikki muu tärkeä. Vähän järjestelyä se vielä vaatii, mutta olen nyt jo melko tyytyväinen. Tavoitteenani on hallittu kaaos.



Unohdin ottaa erikseen kuvan tuolta Clawdian takaa pilkistävästä koipeliininukesta. En muista suoralta kädeltä kyseisen nukkesarjan nimeä, ne kumminkin olivat niitä naurettavan pitkäjalkaisia. Ostin sen kirpputorilta pari viikkoa sitten koska sillä oli monta asua mukana ja se näytti hauskalta.

Nytpä googlailin vähän ja tuon nukkesarjan nimi on kai Hi:Glamm, itse kutsun niitä edelleen vain koipeliineiksi. Otan siitä joskus kuvia blogia varten. Näitä ei kai valmistettu mitenkään pitkän aikaa.



Lady Lovelylocks -nuket ovat minulle jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Omistan toisenkin, mutta se kaipaa vähän hoitoa ennen kuin pääsee hyllyyn. Myyjä kun ei sattunut mainitsemaan minulle, että sen pää on kiinni vain liimalla ja napsahtaa irti pienestäkin tuulenhenkäyksestä...



Tällä hetkellä hyllyistäni löytyy aika monta Bratzia, ne vain viehättävät edelleen kovasti.



Mutta nostin toki kaksi ihka ensimmäistä Monsteriani esille, näistä se varsinainen nukkekeräily kai lähti. Tykkään Draculaurasta enemmän tämän hameen kanssa joten olkoon näin.



Uusin nukkelöytöni on eilen kirpparoimani Tokyo A Go-Go Jade! Sillä tuli mukana melkein kaikki sille kuuluva kama, puuttui vain pikkuosat eli kännykkä ja musiikkisoitin, sekä hame ja toiset kengät. Jopa robottikissa oli mukana. Laitoin sen kunniapaikalle, ainakin toistaiseksi. Tämän hyllyn oli tarkoitus olla nukkevapaa, mutta jotenkin siihen on päätynyt jo kaksi, tuohon lempparileffojen/sarjojen eteen.



Nykyään haluan pitää myös enemmän Barbeja esillä, joten niitäkin löytyy sieltä täältä. Polly Pocketeille en ole vielä löytänyt mitään järkevää paikkaa.



Olen yrittänyt saada kirjahyllyn päälle mahtumaan mahdollisimman paljon tavaraa, ja onhan siellä jo aika paljon. Halusin ison mustan peruukin sinne seisomaan peruukkitelineessä, koska se ei oikein mahdu pussiin, joten tiivistin lelut sitten useaan riviin. Tuota sateenkaariefektiä pitää kyllä vielä vähän hioa, siirtää kai pinkki Popples toiseen paikkaan jne.






Isot nuket hengailevatkin nykyään tietokoneeni läheisyydessä pikkukirjahyllyn päällä. Tämä on hyvä paikka, eivät ole tiellä ja näkyvät kauniisti. Löysin toisen tuollaisen korituolinkin jokin aika sitten kirpputorilta, joten nyt on molemmilla hartsinukeilla oikean kokoiset tuolit. Gooliope ja joululahjaksi itselleni ostama Shibajuku Girl eli Suki asuvat täällä myös. Sukille voisin keksiä jonkin fiksumman nimen kyllä, sillä on ihan uusi tyylikin. Gooliopen kustomointi yhä seisoo, pitäisi joskus sille se uusi peruukki tilata. BJD-nuket ovat ihan hyvällä mallilla, olen ommellut vaatteita jonkin verran ja saanut peruukkipostia Moniquelta. Pienempi tosin on tällä hetkellä omituisessa asussa koska sen uusi mekko on vielä pikkuisen kesken, älkää välittäkö siitä. Mutta ne nimet... Miksi nimien päättäminen on niin hankalaa?



Siinä yläpuolella on pari pientä hyllyä seinässä kiinni, ne olivat täällä valmiiksi tänne muttaessani. Tuohon isojen nukkejen alapuolelle hyllylle saatan muuten kerätä pientä lelukrääsää esille, vaikkapa niitä Polly Pocketteja, mutta vielä on vaiheessa.



Näille kapeille hyllyille halusin poneja, koska ponit ovat saaneet liian vähän huomiota parina viime vuotena. G1-vauvat ainakin haluavat esille!



Siihen mahtuivat myös Novi Stars -nukkeni sievästi.



Jostain syystä tykkään nykyään näistä pehmeävartaloisista unikaveri-Barbeista, joita minulta löytyy nyt kaksi erilaista. Toinen pääsi hyllyyn istumaan, odottelen vielä jos joskus jostain löytäisin sen sille kuuluvan pyjaman, mutta sininen käy hyvin sillä aikaa. Magic Kissing Dragon eli Lovey pitää sille seuraa.



Olen unohtanut moneksi vuodeksi projektini hankkia koko Sweet Celebrations -poniperhe itselleni. Miehenpuolet vasta löytyvät. Avea Trotter taas on nukkena yksi lempparimonstereistani koskaan, joten se on hyvin näkyvällä paikalla. (Kaikkihan tietävät, että Clawdeen on hahmona lempparini.)



Ylemmälle hyllylle halusin pari kustomia, ja viktoriaanisessa mekossa viihtyvän Raven Queenin. Harmi kun EAH-nukkeja ei enää saa. Nyt minulla kiinnostaisi taas hankkia pari lisää.



Muuten hyllyltä löytyy pari G2-ponia, yksi kustomi, ja muutamat G3:t sekä ainoa G3-vauvani, niin ja random Hello Kitty koska miksei.



Yksi tärkeimmistä nukeistani eli Pocahontas viettää tällä hetkellä aikaa ikkunalaudalla aurinkokylvyssä, jos tuo otsan tumma tuhru siitä haalenisi. Luulen, että se on mustekynätahra, ja taidan itse olla syypää siihen. En ole varma, mutta epäilen, että pakatessani nukkeja muuttolaatikoihin minulla oli mustetta sormessa ja siitä sitten päätyi nuken otsaan. Että harmittaa.



Tällaiset systeemit tällä hetkellä minulla täällä siis! Otin jo muitakin kuvia, joten toivon mukaan tämäkin blogi herää taas eloon. Ehkä. Kukapa tietää.





-Miss Chaos




2 kommenttia:

  1. Kivan näköstä, ihana customi tuo Ravenin vieressä seisoskeleva<3
    Ootko muuten koittanu ettiä nukkeja jne Tori.fi'stä oon ite kotiuttanut sen kautta useamman palluran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se onkin yksi lempparicustomeistani ^^
      En ole koskaan ostanu nukkeja tori.fi:stä, käytän mieluummin huuto.nettiä aina. Etsin tori.fi:stä vain asuntoja :D

      Poista

Kerro ajatuksesi