maanantai 28. lokakuuta 2013

Wig business

Olin katsellut Style Starz -Bratzeja vähän sillä silmällä kaupoissa monta kertaa, mutta hillittömän hinnan takia jättänyt ne aina hyllyyn. Alkuperäinen hinta taisi olla 47 euroa, ja ne olivat kauan aikaa alennuksessakin, muistaakseni tasan 30 eurolla, mutta se oli mielestäni yhä liikaa. Nyt niitä oli Prismassa 22 euron hintaan, mikä alkaa olla jo vähän kohtuullisempaa. Siellä oli vielä yksi Jade, jonka nimenomaan halusin, suurimpana syynä mintunvihreä peruukki.


Tämän näköisenä se tuli paketista. Jostain syystä koko nukke ja vähän sen vaatteetkin, erityisesti kengät, olivat jotenkin tahmaisia, jättivät  ihan sormet ällöttäviksi. Piti käydä pesemässä käsiä pari kertaa, etten levitä tahmaa joka nukkeen.



Muumiotyttö Nitocris sai blondin peruukin, se kyllä tarvitsee vielä saksia ja muotoilua. Vähän löysiähän nuo monstereille ovat, mutta käyttökelpoisia. Ne voi vaikkapa liimata päähän, tai luottaa vanhaan kunnon sinitarraan.


Vaalean peruukin laatu ei ole kyllä kummoinen, pituudet mitä sattuua ja takaraivo paistaa.


Minttu peruukki onkin jo paljon parempi, paksu ja sievä.

Ei näy läpi.
Onhan tuo kuulapää vähän hassun näköinen.

Nitocris näyttää ihan hyvältä tuossa asussakin. En vielä tiedä, kenelle mintuu peruukki menee, varmaankin sen saa jokin spesiaalimpi kustomi sitten.


Kengät ovat melko hulppeat, vaikuttavat täysin kävelykelvottomilta. Muistatteko, kun näiden töppöset olivat vielä niin muhkeita, että ne pysyivät helposti pystyssä itse? Toinen Bratzini sai ne jalkaansa, tosin ihonsävy on liian keltainen, vaikka sekin on Jade.


Ja koska kuulapää parka hylättiin kaljuna ja nakuna odottelemaan parempia aikoja, siskonsa saa demonstroida mukana tullutta mikkisysteemiä.


Aika karsea viritys.

Oikeastaan myös Chloe on ihan jees, minulla saattaisi olla käyttöä sen vaatteille ja peruukeille... Mutta en taida kuitenkaan ostaa, tuntuu turhalta hamstraukselta. Bratzit itsessään eivät oikein innosta (enää).



-Miss Chaos

5 kommenttia:

  1. Kaipaan niitä vanhoja Bratzeja. Pistinkin itseasiassa juuri tilaukseen sellaisen 10 vuotta vanhan "vintage" tyttösen, jonka sain pienenä tyttönä joululahjaksi, se oli ihan ensimmäinen Bratzini ja kyseessä on juuri sellainen yksilö jonka mukana tulee kahdet aivan hulvattoman kokoiset kengät :D
    Ehkä hyvä niin kun Bratzien mukanahan (en tosin tiedä näistä nykyisistä) ei tule standejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S En edes tiennyt että Bratzin on nykyisin nivellettyjä :O

      Poista
    2. Minulla itse asiassa on tallessa kaksi sellaista "vanhaa kunnon" Bratzia, joilla leikin 12-13-vuotiaana. Ne vain ovat hieman... muuttaneet muotoaan noista ajoista. Vanhat vaatteet ja jättikengät kuitenkin ovat entisellään, ja niitä tuo uusikin (tai nythän uusia on jo kaksi) saa lainata. Nostalgia-arvo! <3 Itse huusin huuto.netistä juuri 90-lukuisen Barbin, jollainen minulla oli muinoin, ja joka oli lempparini.

      Kaikki Bratzit eivät ole nivellettyjä. Style Starzeilla esimerkiksi on nivelet käsissä, muttei jaloissa jostain syystä. Niiden nivelet ovat muutenkin tönköt ja jotenkin kiusalliset verrattuina monstereihin.

      Poista
  2. Tuo mintunvihreä peruukki on ihana! :)

    VastaaPoista

Kerro ajatuksesi