Ihmettelin hetken, miksi kummassa olin mokoman edes säästänyt, kunnes muistin, että siinähän on tuota karvakangasta koko takaosa, siis kenties käyttökelpoista johonkin pikku ompelukseen. Siispä leikkasin naamaosan irti ja heitin sen roskiin. Tuumiskelin tovin, mitä karvasta tekisin, kunnes tulin ilmiselvään lopputulokseen!
Katselin tätä äärimmäisen yksinkertaista tutoriaalia, ja päätin kokeilla.
Ensimmäinen yritys meni vähän mönkään, koska leikkasin paloista liian leveät ja hieman soikeat. Kuvassa peruukki näyttää ihan fiksulta, mutta ei se pysynyt päässä mitenkään päin nätisti, joten tein uuden.
Kuvissa huomaa myös hyvin eron, kun toisen kampasin sileäksi ja toisen asettelin pörrömmäksi, kuinka eri näköinen lookista heti tulee.
Toinen peruukki onnistuikin jo paremmin, ja jätin sen gorgon-tytölle päähän, vaihtelu virkistää. Tykkään neidistä silti enemmän käärmetukkansa kanssa.
Nyt tällä tytöllä on lauman pörhein tukka. Pahoittelen salamakuvia, oli synkkä ja myrskyinen yö, enkä jaksanut edes sytyttää kattolamppua...
Olen tässä suunnitellut karvakasan tilaamista dollyhairista, jotta pääsisin kokeilemaan sitä reroottausta jollekin onnekkaalle koekaniinille. Tilaan varmaankin sitten, kun saan seuraavan kerran rahaa. Sain vihdoin idean Jinafirenkin kustomointia varten, ja suunnitelmia on taas vaikka millä mitalla!
-Miss Chaos
♦ ← klik ♦
VastaaPoistaHienosti tehty ja kiva peruukki! Ite en osaisi tehä ees yksinkertasilla ohjeilla. Kantsii tilata dollyhairistä, itekki tilasin sieltä.
Kiitos ^^ Tämmöistä olisi kiva kokeilla ommella vähän laadukkaammasta karvakankaasta, tykkään pörröhiuksista <3 Dollyhair taitaa olla paras ja kattavin karvakauppa, suunnittelin jo mitä kaikkia värejä pitää tilata (taitaa tulla kallis paketti hups)
PoistaHienohan tosta tuli! :)
VastaaPoistaKiitos! (◕‿◕✿)
Poista