sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Happy Wolf

Oivoi, kuukausi ilman postausta! Veikkaisin, että tämä pimeä aika on epäinspiroivaa monelle muullekin, ei vain tule otettua kuvia kun koskaan ei ole hyvä valo. En ole edes yrittänyt viedä nukkeja uloskaan, talvisessa maisemassa on hankala saada aikaiseksi mitään photoshoottia, ja onhan siellä 26 astetta pakkastakin juuri nyt. Selityksiä selityksiä! Inspis on vähän hukassa, itse asiassa kyllästyin siihenkin, kun nuket veivät kirjahyllystäni niin suuren tilan, ja sulloin suurimman osan laatikkoon ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Kustomointia olen silti pohdiskellut välillä, en vain ole saanut aloitettua mitään uutta projektia, saatika viimeistellyt keskeneräisiä. Uskon kuitenkin, että into palaa tässä kevään myötä, kyllähän sen nyt jo huomaa, että päivä on huomattavasti pidempi ja valoisampi kuin kuukausi sitten (ainakin täällä napapiirillä)!

En ole juurikaan ajatellut monstereita, tai viettänyt aikaa leluosastojen hyllyjen väleissä, mutta eilen kauppareissulla Prismassa vilkaisin.. Ja siellähän niitä oli.

DSCN7050

Clawdia! Tämä oli ainoa tulevista nukeista, jonka tiesin varmuudella joutuvani hankkimaan. Koska tiedättehän, ihmissusiperhe on heikkouteni, olen sen varmaan jo montakin kertaa maininnut...

DSCN7055

DSCN7058

Niin iloinen pakkaus, voin jo kuvitella kuinka ärsyttävän pirteä Clawdia on koko ajan, ja ehkäpä sillä on sellainen vähän kääkättävä äänikin. Tuo takki on aika paksua ja jäykkää kangasta, tekee käsistä vaikeasti liikuteltavat ja tönköt.

DSCN7062

DSCN7064

DSCN7066

Kengät ovat pikkuisen pliisut, kaipaisivatkohan ne vähän mustia yksityiskohtia?

DSCN7071

DSCN7075

Päänahka paistaa vähän ikävästi tuosta.

DSCN7084

Mutta lepuuttakaa silmiänne noissa hampaissa! <3

DSCN7087

Ilman takkia ja sukkia, valmiina illan rientoihin. Upea neiti.

DSCN7091

Olen tyytyväinen. En osaa vielä sanoa, viitsinkö kustomoida tätä, melkein mieleni tekisi kyllä rootata sille uusi tukka. Tai hankkia toinen, joka kustomoida? Menisiköhän jo höpöksi.

Oletteko te löytäneet Frights, Camera, Action - nukkeja vielä?


-Miss Chaos

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus ! n w n
    Clawdia on tosi kaunis nukke, paljon kauniinpi tämä kuin promokuvat, Neiti on tosiaan aivan upea ilman tuota takkia >w<
    Onko Clawdia pidempi kuin nää "perus MH-nuket" ja entäs tuo poven koko ? o u o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kans vähän yllättynyt sen kauneudesta, mutta niinhän näillä on tapana olla livenä parempia kuin promokuvissa.
      Kyllä vain, kroppa on samaa kokoa kuin Neferan, povea ja kengänkokoa myöten.

      Poista

Kerro ajatuksesi