I will never be the angel of your dreams

Olen maininnut täällä blogissa, että ompelu ei ole vahvimpia taitojani. No, ei tosiaan vahvimpia, mutta kyllä minä nyt sentään jotain osaan ommella. Olen joskus tehnyt jopa ihan käyttökelpoisia vaatteita sekä ihmis- että nukkekoossa, kun olen viitsinyt alkaa oikeasti väkertää. Tapanani vain on olla laiska ja yrittää tehdä asiat helpoimman kautta, jolloin lopputuloskin on sitten mitä on...

Eilen päätin vihdoin kokeilla projektia, joka on jäänyt tekemättömäksi ihan liian pitkäksi aikaa. Ostin jo aikoja sitten Ruotsista pari halpaa nuken mekkoa, Barbien kokoa, aikomuksenani pienentää ne monsterikokoon. Sain kustomi-idean, ja pääsin vihdoin hommiin.

Käsin ompelu on jotenkin vähemmän stressaavaa kuin koneella ompelu, vaikka hidasta.

Tältä mekko näytti alun perin.

Leikkasin yläosan irti hameosasta, ratkoin siitä tarranauhat pois ja poistin olkaimet. Yläreunan pitsi oli liian suurta ja kömpelöä, joten leikkasin sitäkin. Avasin edessä olevat muotolaskokset, vaikka niistä jäikin jäljet tuohon kamalaan, ohueen satiiniin.

Ompelin eteen kaksi uutta muotolaskosta ja vielä sivuille toiset kaksi, vaikkakin tosi kökösti ja suurpiirteisesti. Ei saa katsoa liian läheltä. Ompelin alareunaan käänteen, poistin takaosasta jonkin verran ylimääräistä kangasta, leikkasin tarranauhat pienemmiksi ja ompelin ne paikoilleen. Lopuksi muistin tehdä vielä käänteen yläreunaankin, ettei leikattu pitsi törrötä.

Yläosa valmiina.

Pienensin hameosaakin vähän, ja ompelin osat toisiinsa kiinni. CAM Susityttö toimi mallinukkena. Tarkoitukseni oli lyhentää vielä hameen helmaa pikkuisen, mutta totta puhuen olin tässä vaiheessa jo niin kyrpiintynyt koko ompeluhommaan, että se jäi. (Miten niin vinot muotolaskokset?)

Sitten pientä suunnitelman esimakua tulevasta kustomista! Askartelin sille jo rusettipannan, siivet löytyivät yllättäen laatikosta, josta hain sinistä nauhaa vyötärölle. Hei, nehän sopivat.

Olen kova hamstraamaan askartelutarvikkeita. Olen esimerkiksi ostanut tuota sinistä nauhaa 2009 ja käytin sitä nyt ensimmäistä kertaa pätkän, kun halusin vyötärölle rusetin. Enkelinsiivistä minulla ei ole mitään muistikuvaa, että miten ne ovat minulle päätyneet. Saatoin ostaa ne joskus vuosikausia sitten kirpparilta, mutta miksi ihmeessä? Laatikossa ovat kuitenkin lojuneet odottelemassa aikaansa.

Minulla on paljon laatikoita täynnä kaikkea jännää pientä roinaa.

Tuntuu vähän, että kevään myötä alkaa inspiraatiokin palailla.

-Miss Chaos