Niin, nyt sitten pitkästä aikaa siis kaivoin Coffin Beanin esille, ja päätin ottaa sen mukaani lomalle isän luo pohjoiseen. Tulin siihen tulokseen, että CB lienee kaikkien aikojen lemppari Draculaura-nukkeni, kaikessa hempeydessään ja simppeliydessään. Vähän harmi, kun minulla ei nyt ole sitä sille kuuluvaa asua. Mutta löysin sille kumminkin hieman talvisempia vaatteita metsäkuvauksia varten. Vaihdoin sille myös nuo etusormella osoittelevat kädet 1600:lta, koska tykkään niistä niin paljon. Hoksasin siinä, että Indonesia- ja Kiinaversioilla ei ole ihan tismalleen samanvärinen iho, mutta ero on hädin tuskin huomattava.
En tällä kertaa jaksanut muokata kuvia lainkaan, ovat ihan tarpeeksi hyviä näin.
Näitä ensimmäisiä kuvia ottaessani kyykistelin todella hankalasti ojan pohjalla, yritin olla vajoamatta lähes metrin syvyiseen lumeen, yritin myös olla kastelematta polvia tai takapuolta, ja sitten vielä nojasin hyvin varovasti lumipenkkaan ilman, että kyynerpää uppoaa sinne.
Lala keräsi naavaa, se on kosteana mukavan pehmoista.
Metsästä tullessa rakennettiin pihalle vielä pieni lumipöllö.
Toivoisin, että tuo soma valkoinen pörröpaita olisi pikkuisen pitempi... Mutta kun se on Bratz-kropalle suunniteltu, niin eihän tuolle mitään voi.
Tällaista tällä kertaa!
-Miss Chaos
Ihana lumipöllö:3 Dracu on nätti ja kivat nuo vaatteet!
VastaaPoista-Ninja-sieni
Kiitos kommentista ^^
PoistaIhana keväinen ja luminen tunnelma näissä. : D Hyvät vaatteet löytyi, Draculauralla on tosi kauniit kasvot ja tykkään hiuksista. Pipo on tosi kiva~~
VastaaPoistaJa tuo lumipöllö sai aikaan pienen ihastuneen huokaisun, se on niin söpö!! <3
Odottelen edelleen monstereille jotain talvista sarjaa, haluan talvivaatteita :O Onneksi on nämä Bratzien vaatteetkin, kelpaavat hyvin.
PoistaLumipöllön silmä katosi johonkin vielä saman illan aikana. Ei näkynyt maassa, kenties orava vei :D Kiitos kommentista ja anteeksi kun unohdin vastata! (kommentteihin vastaaminen on tärkeää!)